Varastaako sosiaalinen media sielun?

On upeaa, kun asiantuntija ei hyödynnä sosiaalista mediaa siksi, että hänellä ei ole aikaa tai osaamista. Kertoessaan syyn, hän antaa myös ratkaisun: Järjestä minulle aikaa, laita minut koulutukseen ja kerro tarkemmin, mitä minun pitää tehdä, niin minä pystyn tuottamaan sellaista sisältöä, jota toivot. Suurempi haaste on, kun edessä on ihminen, joka kertoo syyksi sen, että ei tahdo sosiaaliseen mediaan.

Hän kertoo, ettei tahdo mukaan somehömpötykseen ja höystää pointtiaan kertomuksilla tutusta, joka sosiaalisen median vuoksi ei enää keskittynyt omiin töihinsä tai puolisoonsa tai maalaa uhkakuvan, jossa musta korppi sieppaa viattoman lapsen äidin langettua sosiaalisen median houkutukseen.

Mitä kouluttaja tai työntekijälähettilyysohjelman vetäjä voi tehdä, kun vastassa on Iliaan ja Odysseijan verran myyttejä? 

Turun yliopiston uskontotieteen professori Matti Kamppinen väitteli 1989 tutkimuksellaan, joka tarkasteli Perun sademetsässä elävien heimojen käsityksiä sairaudesta ja kansanlääkinnästä. Luennolla hän kertoi tarinan nuoresta miehestä, joka oli tahtonut riistää henkensä erottuaan tyttöystävästään. Heimon parantaja tutki nuoren miehen ja selvitti, että että mieheen oli isketty kirous. Nuorukaisen päässä olevat maagiset madot saivat hänet toimimaan järjettömästi ja matojen karkotuksen myötä potilaan mieliala koheni nopeasti. Samalla tavalla myös fyysiset oireet parannettiin kyseisessä heimossa.

Kun ihmisen pelko perustuu uskomuksiin, vain maagisten matojen häätö auttaa. Ehkä terapiakin on tietynlaista maagisten matojen häätöä, kuka tietää. Maagisia matoja ei kuitenkaan voi häätää, ellei tunne niitä ja tiedä mistä ne ovat peräisin. Nyt pääsemmekin asian ytimeen:

Mitkä maagiset madot ovat siirtyneet 2010-luvulla aiheuttamaan somevastaisuutta?

Työntekijälähettilään sielu organisaation vankina

Uskomus valokuvan kyvystä varastaa ihmisen sielu on löydettävissä yllättävän monesta eri maapallon kolkasta, yllättävän monesta eri kulttuurista. Tänäkin päivänä tiettyihin paikkoihin matkustavia turisteja neuvotaan olemaan kameroidensa kanssa varovaisia, sillä osa ihmisistä uskoo yhä valokuvauksen vahingoittavan heitä. He yksinkertaisesti eivät tahdo kuvatuksi tai saattavat vaatia suuren korvauksen, jos heidän kotieläimensä kuvataan kameralla – aivan kuin valokuvaaja varastaisi osan eläimestä ottaessaan kuvan.

Vaikka ajatus onkin epärationaalinen, minua houkuttaa hieman uskoa siihen. Onhan valokuva pieni kopio minusta ja sisältää pienen määrän “minuutta”. Vaikka minä poistun valokuvaajan luota, hänellä on yhä minut tallessa vangittuna ikuisesti siihen hetkeen, jossa olin. Vaikka minä jatkaisin elämääni, valokuvassa minä, minun sieluni, on ikuisesti samanlaisena, samassa tilassa.

Samoin käy työntekijälähettiläälle. Hän kirjoittaa asiantuntijablogin tai twiittaa työnantajansa eduksi ja vaikka hän joku päivä vaihtaisikin koko alaa, hänen sielunsa sillä hetkellä kun hän tietyn organisaation leivissä lauloi, on ikuisesti vangittuna ja tallella. Toisaalta ihmiset ovat läpi historian tahtoneet olla kuolemattomia – emmehän muuten olisi niin viehtyneitä ajatuksesta kuoleman jälkeisestä elämästä.

On kuitenkin suuri ero siirtyä kuolemattomaksi sillä hetkellä ja tavalla, kun haluamme. Kummitusjutuista tiedämme, että vääryyttä kokeneet ja liian aikaisin elämältä riistetyt sielut jäävät vaeltamaan maan päälle ikuisesti.

Voiko epävarmuuden takana olla pelko siitä, että työnantajaa palveleva asiantuntijabrändi kuolee ja muuttuu levottomaksi sieluksi, jos työsuhde katkeaa ikävästi?

Tähän pelkoon auttaa työnantajan lupaus siitä, että esimerkiksi vanhoja blogikirjoituksia ei (ainakaan ilman lupaa) nostella säännöllisesti esille, jos työntekijä vaihtaa työpaikkaa. Asiantuntijabrändiä ei myöskään tarvitse työpaikan tai alan vaihtumisen myötä tappaa. Sen elämä voi jatkua, jolloin valokuva tai asiantuntijablogi organisaation sivuilla tai kanavissa on vain representaatio, ei sielu.

Kenen jumala on aito?

Raamatusta ja Koraanista löytyvä tarina kultaisesta vasikasta on luultavasti monelle tuttu. Mooseksen noustessa Siinain vuorelle puhumaan jumalan kanssa, israelilaiset tekevät kultaisen vasikan ja alkavat palvoa sitä. Kultaisen vasikan voi katsoa edustavan pinnallista loistoa, jonka palvontaan ihminen lankeaa oikean totuuden sijaan. Israelilaiset selittivät Moosekselle, että kultainen vasikka ei ollut epäjumala vaan se edusti oikeaa jumalaa, myös Mooseksen jumalaa, mutta Moosekselle selitys ei kelpaa, vaan hän on kansalleen vihainen.

Ehkäpä sosiaalista mediaa vastustavat pitävät sosiaalisen median kanavia epäjumalina, joiden palvonta vie meiltä oikean jumalan, kun taas me somesta pitävät uskomme, että sosiaalinen media on yksi tapa olla yhteydessä jumalaan. Toiselle Whatsappissa ja Facebookissa vaihdetut kuulumiset edustavat “epäaitoa vuorovaikutusta” ja toiselle ne ovat tärkeä osa ihmissuhteiden ylläpitoa.

Osalle on luontevaa, että aktiivinen läsnäolo Twitterissä on osa työtä, kun taas osalle asiantuntijuuden esittely somessa on hömpötystä eikä “oikeaa työtä”.

Sosiaalisen median vastustajalle some on kultainen vasikka, joka kimalluksellaan huijaa tarpeeksi sokeat seuraamaan.

Jos nämä maagiset madot tahtoo karkottaa, on mato-ongelmaiselle kerrottava, että hän voi saada molemmat: oikean jumalan ja krusifiksin tai ikonin. Ikoni Jeesuksesta ei poista ortodoksilta yhteyttä hänen oikeaan jumalaansa, se on yksi tapa olla yhteydessä jumalaan. Samoin sosiaalinen media voi asiantuntijalle olla yksi väline olla yhteydessä työhönsä tai ystäviinsä.

Rikki menevä peili, kirottu sielu

Voodoota harjoittavat uskovat, että samankaltaisen esineen tai kuvan avulla, ihmiseen, eläimeen tai asiaan voidaan saada vahva yhteys. Valokuva on niin samankaltainen kuvauksen kohteena olleen ihmisen kanssa, että vahva yhteys on lähes taattu. Tästä syystä myös Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoista osa pelkäsi valokuvia ja osa tahtoi niitä mukaansa uskonnollisiin rituaaleihin. Vaarana on kuitenkin aina se, että valokuva päätyy vääriin käsiin, jolloin ihmistä tai hänen omaisuutta uhkaa vahingonteko tai kirous.

Sosiaalisen median kautta ei juurikaan voodoota (tietääkseni) harjoiteta, mutta sama vahingoittumisen mahdollisuus on olemassa, kun asiantuntijan profiili seikkailee sosiaalisen median kanavassa kenen tahansa ulottuvilla.

Näkemällä mitä julkaisemme, muut voivat kritisoida, pilkata ja näin vahingoittaa meitä.

Artikkeli, joka meistä kirjoitetaan organisaation nettisivulle jonkun muun toimesta, ei omaa niin vahvaa samankaltaisuutta todellisen minämme kanssa kuin kuin henkilökohtainen asiantuntijatili Twitterissä tai LinkedInissä. Ne ovat niin lähellä meitä, että kun joku kiroaa, meihin sattuu enemmän.

Muinaiset egyptiläiset sekä antiikin kreikkalaiset ja roomalaiset uskoivat, että heijastava peilipinta luo yhteyden ihmisen sieluun. Mikäli sielua heijastava peilikuva vaarantui, esimerkiksi meni rikki, myös ihmisen sielu oli vaarassa. Tästä on lähtöisin myös uskomus rikki menneen peilin myötä tulevista epäonnen vuosista.

Kun luomme asiantuntijuudemme peiliksi profiilin Twitteriin tai oman blogin, mitä tapahtuu, kun mokaamme?

Kyseenalaistetaanko koko asiantuntijuutemme, sielumme, jos emme osaa toimia sosiaalisessa mediassa oikein?

Pelko ei ole täysin aiheeton, sillä jokainen on nähnyt, mitä on käy niille, jotka lentävät liian lähellä aurinkoa eivätkä varo. Tässä avuksi voi toki tarjota faktan siitä, että suurin osa meistä asiantuntijoista mokailee joskus sosiaalisessa mediassa, mutta harvoin se koituu kenenkään lopulliseksi kohtaloksi. Kerrottakoon, että itse julkaisin muutama vuosi sitten vahingossa oman kuvani organisaation Instagram-tilillä, mutta vähin äänin poistin kuvan eikä musta hirviö nielaisut aurinkoa seuraavanakaan aamuna.

Tarvitaanko matokuuria?

Sosiaaliseen mediaan liittyvät uhkaavat uskomukset poistuvat samalla tavalla kuin suurin osa myyteistä: tiedon avulla. Myytit auttavat meitä jäsentämään todellisuutta silloin, kun me emme pysty ymmärtämään mitä ympärillämme tapahtuu. Sairaudet on ennen lääketieteen kehittymistä pistetty jumalien, ihmisten väärien tekojen tai ties minkä syyksi. Kun tietoa ei ole ollut, mutta ikävä asia on nähty, on se selitetty myytillä. Samoin sosiaalisen median ongelmat, kuten kohut, vihapuhe, ihmissuhteiden laiminlyönti ja muu vastaava, on helppo nähdä pahaksi mytologisoidun sosiaalisen median viaksi, vaikka taustalla olisikin jotakin aivan muuta.

Sosiaalista mediaa vastustavaa ihmistä on turha kammeta väkisin someguruksi. Tärkeämpää on kertoa hänelle sosiaalisesta mediasta ja antaa hänen mahdollisimman turvallisella tavalla tutustua siihen, mitä tekeminen siellä voisi olla. On hyvä myös tiedostaa, että hänen varovaisuutensa ei välttämättä ole turhaa:

Mistä me voimme oikeasti tietää, onko sielumme jäänyt ensimmäisen meistä otetun valokuvan vangiksi. 

Advertisements

Tietoa kirjoittajasta

siirikarkkainen

Puheviestijä, wanna-be-kulttuurintutkija ja sosiaalisen median asiantuntija. En ole vielä ratkaissut, oliko kulttuuri ennen viestintää vai viestintä ennen kulttuuria. Yhteyden saa Twitterissä, LinkedInissä tai siiri.karkkainen@someco.fi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s