Sometuskammo on uusi esiintymiskammo

Julkaistu aikaisemmin LinkedInissä. 

Organisaatio X haluaa olla somessa näkyvillä ja kun konsultti ensimmäisen kerran puhuu blogista, Twitteristä tai Snapchatista, kaikki nyökyttelevät päätään innokkaina. Kyllä, kyllä. Tuota me juuri tarvitaan!

Sitten kysytään, kuka lähtisi kirjoittamaan tai laittamaan päivityksiä. Into tipahtaa. Huone voi olla täynnä asiantuntijoita ja toinen toistaan älykkäämpiä ja lahjakkaampia ihmisiä, mutta äkkiä kukaan ei osaa kirjoittaa tai keksi mitään ideoita.

Pari minuuttia aikaisemmin huoneessa oli sanavalmiita ihmisiä, mutta äkkiä kellään ei omasta mielestään ole yhtään mitään sanottavaa.

Luurikammosta ja esiintymisjännityksestä puhutaan paljon (Sivuhuomiona: Joka kerta kun olen kouluttanut tai opettanut esiintymistä, toiveena on tullut, että voisiko käydä läpi esiintymisjännistystä). Huomattavasti vähemmän puhutaan siitä, miten paljon itse kirjoitetun tekstin (oli se sitten vaikka 140 merkin twiitti) tai kuvan julkaisu voi jännittää. Pelottaa, mitä muut ajattelevat. Onko ajatus ihan tyhmä tai liian käytetty? Olenko tarpeeksi asiantuntija kirjoittamaan? Onko tämä kuva nyt tarpeeksi hieno Instagramiin? Edustanko nyt organisaatiotani oikein? Mitä jos joku kommentoi tähän jotain ikävää?

Ja miksei se jännittäisi. Julkaisemalla jotakin, avaa sisäisen maailmansa, ajatuksensa, kokemuksensa ja jopa asiantuntijuutensa muiden arvioivan katseen alle. Kun joku sitten toteaa ”Onko tämä nyt muka sun mielestä hauska juttu”, ”Näyttää vähän huolimattomasti tehdyltä” tai ”Eipä ole kovinkaan hääppöinen kuva”, se satuttaa. Alkaa nolottaa. Ajatteleeko se nyt, että minä olen huonompi ihminen, kun innostuin vanhasta vitsistä tai pidin tätä kuvaa nättinä.

Ajatteleeko se, että minä olen epäpätevä tai tyhmä, koska julkaisu ei ollut täydellinen?

Luovan kirjoittamisen opettajani ja kirjailija Niina Hakalahti sanoi kerran oppitunnilla, että ei ole sellaista aihetta tai tekstiä, mistä jollakin ei olisi jotakin ikävää sanottavaa. Aina on se joukko ihmisiä, jotka loukkaantuvat kissavideosta tai pitävät nolona kuvaa, joka ei ole ammattivalokuvaajan silmällä aseteltu. Mutta jos lähdet tuottamaan sisältöä tälle joukolle, et saa koskaan tuotettua yhtään sanaa tai kuvaa tai ääntä.

Mutta mitä konsultti, kouluttaja tai organisaation viestintävastaava voi tehdä, kun vastassa on joukko sometuskammoisia? Tässä muutama ehdotus alkuun:

Nosta kissa pöydälle: Jos vaikuttaa siltä, että nihkeys johtuu epävarmuudesta, ota asia puheeksi. Kysy mikä jännittää ja miksi olo on epävarma. Onko syynä esimerkiksi kokemattomuus somettajana vai pelko siitä, ettei osaa tuottaa yritykselle sopivaa sisältöä? Tietämällä ongelman, osaat tarjota ratkaisuja – esimerkiksi koulutusta, sisältöideoita tai mahdollisuuden tarkistuttaa omia ideoita ennen julkaisua.

Askel kerrallaan: ”Mutta kun meidän porukka ei ole mitään Pekka Saureja”, joku kommentoi kerran palaverissa. Kukaan ei ole eikä kenenkään tarvitse olla ensimmäisestä blogitekstistä tai twiitistä alkaen guru. Riittää, kun lähtee rohkeasti tunnustelemaan, kokeilemaan ja etsimään, mikä olisi oma tapa olla somessa. On parempi retwiitata pari kertaa viikossa kuin päättää olla kokeilematta mitään. Älä vaadi heti liikaa, vaan anna ihmisten totutella uuteen tehtävään.

Anna jotain minkä päälle rakentaa: On aikaa vievää ja ahdistavaa, jos sisältöä pitää lähteä kehittelemään joka kerta nollasta. Muutamia konsepteja kehittelemällä tai vaikka blogiaiheita tarjoamalla voi helpottaa somekammoisen taakkaa. Ainakin saa pienen vastuunvapautuksen, kun joku muu pyytää, että voisitko sinä kirjoittaa tästä tai voisitko mennä messuille ottamaan pari valokuvaa Facebookiin.

Älä lyttää: Koulumaailmasta tuttu punakynä virheiden päälle ja hyvän työn päälle ei mitään ei kannusta. Kun somessa alkaa tapahtua ensimmäisiä liikehdintöjä, voi olla, etteivät ne heti hivo täydellisyyttä. Silloin on tärkeää keskittyä siihen, mikä on onnistunutta ja mitä pitäisi saada lisää – ei osoitella virheitä ja nolata toista. Juhli onnistumisia ja unohda epäonnistumiset nopeasti!

Mainokset

Tietoa kirjoittajasta

siirikarkkainen

Puheviestijä, wanna-be-kulttuurintutkija ja sosiaalisen median asiantuntija. En ole vielä ratkaissut, oliko kulttuuri ennen viestintää vai viestintä ennen kulttuuria. Yhteyden saa Twitterissä, LinkedInissä tai siiri.karkkainen@someco.fi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s